Tiedote: Matias Mäkynen ehdolle Pohjanmaan sosialidemokraattien puheenjohtajaksi

Tiedote: Matias Mäkynen ehdolle Pohjanmaan sosialidemokraattien puheenjohtajaksi

Vapaa julkaistavaksi HETI

Matias Mäkynen asettuu ehdolle Sosialidemokraattisen puolueen Pohjanmaan piirin puheenjohtajaksi. Useiden eri puolilta vaalipiiriä tulleiden pyyntöjen ja tiedustelujen jälkeen Mäkynen päätyi lähteä tavoittelemaan puheenjohtajuutta. Ehdokkuutta on käsitelty mm. vaasalaisten sosialidemokraattisten yhdistysten kokouksissa, ja Mäkysen ehdokkuudelle on osoitettu tukea monista Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan alueen kunnista.

Matias Mäkynen on vaasalainen kaupunginvaltuutettu ja oikeustieteen opiskelija. Viime kevään eduskuntavaaleissa hän sai 2724 ääntä, mikä oli 4. eniten SDP:n listalla Vaasan vaalipiirissä. Mäkynen on toiminut pitkään SDP:n Pohjanmaan piirin luottamustehtävissä mm. puoluekokouksissa ja puoluevaltuustossa. Mäkynen asettuu ehdolle, koska haluaa olla tuomassa SDP:n takaisin Suomen johtavaksi puolueeksi.

– SDP:n on osoitettava rohkeammin johtajuutta. Vuosikausia olemme tyytyneet reagoimaan muiden tekemiin avauksiin, vaikka meidän kuuluisi olla tuomassa omista arvoistamme nousevia nykypäivän yhteiskuntaan sopivia uudistuksia. Tasa-arvo, työllisyys ja kestävä hyvinvointivaltio ovat edelleen tärkeimmät periaatteemme, mutta meidän pitää kyetä konkreettisemmin kuvaamaan, miten pääsemme tähän tavoitteeseen.

Mäkynen haluaa, että SDP on houkutteleva ja keskusteleva joukko, johon kenen tahansa on helppo tulla. Tarve kynnyksen madaltamiselle lisääntyy entisestään seuraavien kuntavaalien lähestyessä. Ehdokkaiden etsintä vaaleihin on jo alkanut.

Pohjanmaan sosialidemokraatit valitsevat uuden puheenjohtajan piirikokouksessaan 14.11.2015. Istuva puheenjohtaja Jukka-Pekka Matintupa on ilmoittanut, ettei enää hae jatkokautta piirin puheenjohtajana.

Lisätiedot

Matias Mäkynen
matias.makynen@gmail.com
0405094409