Vaalit lähestyvät – rima madaltuu?

Vaalit lähestyvät – rima madaltuu?

Julkaistu 25.10.2018 Pohjalaisessa.

Pohjalaisen mielipidepalsta oli 23.10. oli mielenkiintoista luettavaa. Kaj Tuominen ja Jukka Mäkynen kertovat omat versionsa SDP:n toiminnasta.

SDP:n linjakkuus ja toisaalta hallituksen kompurointi näyttää aiheuttaneen mielipahaa molemmissa herroissa.

Kaj Tuominen lietsoo itsensä koviin syytöksiin SDP:tä ja erityisesti puolueen puheenjohtaja Antti Rinnettä kohtaan. Tuomisen mukaan Rinne on rikollinen ja hallitsee koko Suomen työväenliikettä toimiessaan SDP:n puheenjohtajana.

Lyhyesti todettakoon Tuomiselle, että SDP tai edes SAK ei päätä lakoista. Lakoista päättävät ammattiliittojen hallitukset, jotka koostuvat tavallisista työtä tekevistä ihmisistä eri puolilta Suomea.

Liittojen jäseninä olevat työntekijät äänestävät vaaleissa itselleen edustajat, jotka valitsevat hallituksen.

Tuomisen pääkritiikin kohteena ovat lakot ja niiden aiheuttamat vahingot.

On totta, että kuluneella hallituskaudella poliittisia lakkoja on nähty enemmän kuin pitkään aikaan. Syynä on hallituksen työntekijöihin kohdistamat yksipuoliset heikennykset, kuten Tuomisen mainitsemat aktiivimalli ja irtisanomislaki, sekä heikko valmistelu, joka on johtanut lukuisten esitysten pois vetämiseen.

Myös irtisanomislakiesitys on todettu epäonnistuneeksi käytännössä kaikkien asiantuntijoiden toimesta. Sekin on syytä vetää pois.

SDP on toistamiseen tarjonnut hallitukselle yhteistyötä ja suositellut asioista neuvottelua yksipuolisten ratkaisujen sijaan. Suomea kannattaa rakentaa sopimalla ei repimällä.

Jukka Mäkysen vastine vilisee virheitä, mutta muutama kommentti on tarpeen.

Sinänsä oli varmasti virhe huomioida perussuomalaisia tai sinisiä millään tavalla alkuperäisessä mielipidekirjoituksessani, sillä kummallakaan ei puolueena ole sotesta ollut minkäänlaista kantaa missään vaiheessa.

Alkuperäisessä ratkaisevassa äänestyksessä, jossa 12 laajan päivstyksen sairaalaa linjattiin 12.12.2016, perussuomalaiset äänestivät Vaasan sairaalaa vastaan.

Vaasassa totta kai kaikki puolueet ovat Vaasan laajan päivystyksen kannalla, mutta vaasalaiset eivät asiaa ikävä kyllä päätä. Siksi meillä pitää olla edustajia, joilla on jokin asema puolueensa sisällä myös valtakunnallisesti.

Erityisesti tarvitsemme vahvoja edustajia valtakunnan suurista puolueista.

Itse olen pystynyt pitämään Vaasan puolia SDP:n hallituksen jäsenenä ja piirin puheenjohtajana. Näiden tehtävien myötä olen viikoittain tekemisissä puoluejohdon ja kansanedustajien kanssa ja Vaasan sairaalan asema on ollut SDP:n sisällä koko ajan selvä, mikä näkyy myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan pöytäkirjoista.

Hyväksyn Jukka Mäkysen kritiikin seurakuntaneuvoston tehtävän hoidosta.

Neuvosto kokoontuu päällekkäin SDP:n puoluehallituksen kanssa ja olen priorisoinut valtakunnallisen vaikutuspaikan. Tästä syystä en ole enää ehdolla seurakuntaneuvostoon tämän syksyn vaaleissa.

Kirkkovaltuustoon olen edelleen ehdolla ja uskon sen tehtävän voivani hoitaa jatkossakin. Valtuusto tekee tärkeitä päätöksiä yhtymän isoista linjoista ja jatkaisin mielelläni tätä työtä. Työ ei myöskään ole kovin aikaa vievää, varsinaisia kokouksia on 2–3 vuodessa.

Ehdokkuuteeni ei liity mitään peiteltävää.

SDP:llä on tavoitteena olla Suomen suurin puolue ja saada Vaasan vaalipiiristä kolme kansanedustajaa.

Hallituspuolueet ja puolet kaudesta hallituksessa istunut perussuomalaiset saattavat olla tulevien vaalien häviäjiä alueella ja se ymmärrettävästi ahdistaa näiden puolueiden edustajia.

Silti olisi toivottavaa, että kirjoittelu ei lähde lapasesta vaan ehdokkaat keskittyvät oman osaamisensa ja tavoitteidensa esiin tuomiseen.

Tags: